Metsästäjiä kannustetaan peurajahdin loppukiriin
Tihentymäalueella paineet kannan leikkaamiseen ovat suuret.

Metsästäjiä. Kuva: Pekka Rousi
Valkohäntäpeuroja on kaadettu Pirkanmaalla ja Satakunnassa vuoden takaiseen tahtiin. Tavoitteet ovat korkeammalla.
Metsästäjäliitto kannustaa jäseniään kovaan loppukiriin. "Paineet valkohäntäpeurojen määrän vähentämiseksi tihentymäalueella ovat suuret, kuten julkinen keskustelu on osoittanut", sanoo puheenjohtaja Tuomas Hallenberg. "Metsästysseurat ovat avaintekijä tavoitteellisessa metsästyksessä ja yhteisvoimin on mentävä kohti tavoitteita."
Kokonaisuutena valkohäntäpeurojen määrä tihentymäalueella on suurempi kuin viime talvena. Havaintojen mukaan kanta on kuitenkin paikoin jo harventunut.
Sastamalan, Punkalaitumen ja Huittisten seudut lukeutuvat valkohäntäpeuran tihentymäalueeseen.