Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Lauri Joonalle SM-hopeaa: Tiukka taistelu mestaruudesta

Uutiset

Kultamitali jäi vain kuuden sekunnin päähän.

Lauri Joona

Lauri Joona. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Sastamalalainen Lauri Joona nappasi rallin SM3-luokan hopeaa. Taistelu mestaruudesta oli tiukka.

"Kyllähän se harmittaa, kun kolmas kultamitali jäi saavuttamatta. Ollaan tehty kova työ, että oltaisiin kilpailukykyisiä sarjassa", Lauri Joona sanoi. "Kisan voitto ja sen myötä Suomen mestaruus olivat ihan otettavissa, mutta tällä kertaa ei pystytty kääntämään tiukkaa sekuntikamppailua meidän eduksi", hän harmitteli.

Osakilpailun vei nimiinsä Roope Korhonen. Kaksikko napsi kauden aikana voittoja vuorotellen. Päätöksessä Lauri Joona jäi vain runsaan kuuden sekunnin päähän.

Rallin SM-sarjassa ajettiin seitsemän osakilpailua. Avauksessa Lauri Joona kärsi teknisistä ongelmista. Sen jälkeen suurempia haasteita ei ollut.

"Kausi oli aika tasainen", luonnehtii Lauri Joona.

Kotimainen rallikausi on päätöksessä. Lauri Joonan kalenterissa on kuitenkin vielä Katalonian MM-ralli. Panoksena on WRC3-luokan mestaruus.

Tulokset / SM3-luokka, Kouvola

1. Roope Korhonen – Anssi Viinikka 46:02,1
2. Lauri Joona – Tuukka Shemeikka +6,3
3. Benjamin Korhola – Pekka Kelander +48,1

Pisteet / SM3-luokka, 7/7 osakilpailua

1. Roope Korhonen 154
2. Lauri Joona 138
3. Jussi Lindberg 46

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: