Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kokemäen ja Rauman välisen junaliikenteen selvitykseen rahoitusta

Uutiset

Valtion budjetti lähestyy eduskunnassa lopullista täysistuntokäsittelyä.

Rautatieasema, juna, matkustaja, koira

Rautatieasema. Kuva: Pekka Keskinen

Valtiovarainvaliokunta on hyväksynyt mietintönsä valtion ensi vuoden talousarvioesityksestä. Satakuntaan on kohdistettu lisäpanostuksia 2,2 miljoonan euron edestä.

Kokemäen ja Rauman välisen henkilöjunaliikenteen edellytysten selvittämiseen esitetään 150 000 euroa. "Henkilöjunaliikenteen palauttaminen rataosuudelle edistäisi vahvasti alueen elinvoimaa ja saavutettavuutta palvellen niin työssäkäyntiä, opiskelua kuin vaikkapa alueen matkailun kehittämistä", sanoo keskustan kansanedustaja Eeva Kalli (kesk.).

Pyhäjärvi-instituutti saisi kalastuksen kautta tapahtuvaan ravinteiden poistoon 100 000 euroa. "Kalastus on erittäin kustannustehokas tapa poistaa järveen jo päätyneitä ravinteita ja se ansaitsee oikein toteutettuna paikkansa vesienhoidon keinopaletissa", kertoo kansanedustaja Heidi Viljanen (sd.).

Valtion ensi vuoden budjetti lähestyy eduskunnassa lopullista täysistuntokäsittelyä.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: