Pukstaavissa kahvilan yrittäjä vaihtuu, toiminta jatkuu paikallisin voimin
"Palautan jo pitkään toivotun keittolounaan itseleivotun leivän kera", paljastaa monelle tuttu tekijä.

Pukstaavi. Kuva: Tiikerikuva / Jukka Salminen
Sastamalassa Kahvila Pukstaavin toiminta jatkuu paikallisin voimin.
Uusi yrittäjä on Johanna Kurki. Hän on monelle tuttu kahvilan pitkäaikaisena työntekijänä. Kurki on sastamalalainen.
Kahvilaa viime keväästä pitänyt Maiju Pyykkö etsi keinoja keskittyä Tampereella ja Nokialla sijaitseviin toimipisteisiinsä. Näin Kurjelle avautui tilaisuus perustaa oma kahvila.
"Maijulle iso kiitos tuesta ja rohkaisusta oman unelmani toteuttamiseksi. Oman kahvilan pyörittäminen on ollut pitkäaikainen haaveeni ja nyt siihen tarjoutui mahdollisuus", Johanna Kurki kertoo.
Kirjakorttelin tunnelmallinen kahvila tulee jatkossakin tarjoamaan suolaisia ja makeita herkkuja. "Intohimoni kondiittorina näkyy uutena aluevaltauksena tilauskakkujen muodossa. Palautan myös jo pitkään toivotun keittolounaan itseleivotun leivän kera", Kurki paljastaa.
Kahvila Pukstaavi on suljettuna 23.1.-13.2.