Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Lakot purevat Sastamalan seudulla teollisuuteen, kauppojen aukiolossa voi olla muutoksia

Uutiset

Työtaistelutoimien piirissä lukuisia paikallisia yrityksiä.

Kemira Chemicalsin Äetsän tehdas.

Kemira Chemicalsin Äetsän tehdas.

Poliittiset lakot näkyvät Sastamalan seudulla.

Ammattiliitto Pro on ilmoittanut torstaina ja perjantaina työnseisauksista lukuisilla teollisuuden työpaikoilla. Niiden piirissä ovat esimerkiksi Kemira Chemicals, Lojer, Nammo, SHT-Tukku ja Teknikum.

Palvelualojen ammattiliitto PAM on päättänyt torstaille lakoista, jotka koskevat muun muassa suurimpia kauppaketjuja, ravintoloita ja liikenneasemia. Kohteita ovat esimerkiksi S- ja K-ryhmien myymälät, Lidlit ja Tokmannit. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kaupat pysynevät suurelta osin auki, mutta muutoksia aukioloajoissa voi olla.

Junaliikenne on pysähtymässä perjantaina. Mielenilmauksen toteutuessa vuorot perutaan.

Lakoilla ammattiliitot vastustavat maan hallituksen kaavailemia työelämätoimia.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: