Vammalan lukion työpäiviin esitetään pientä puljausta
Joulunaluksen lauantai on määrä tehdä aiemmin syksyllä.

Vammalan lukio ja Marttilan koulu Sastamalassa.
Sastamalassa on esillä Vammalan lukion työpäivien säätäminen syyslukukauden osalta. Haastavaksi on osoittautunut lauantai 21. joulukuuta.
Lukiossa ei ole joulujuhlaa. Joulujuhlaa vastaava juhla järjestetään itsenäisyyspäivän yhteydessä, jolloin juhlitaan syksyn ylioppilaita.
Opiskelijoiden ja henkilökunnan näkemystä työpäivistä tiedusteltiin kyselylomakkeella. Vaihtoehtoina oli talkootyöpäivä jonakin muuna lauantaina, työpäivä vapun jälkeisenä perjantaina tai esityksen mukaiset koulupäivät. Kyselyyn vastasi 80 henkilöä, joista kymmenen on henkilökunnan edustajia ja 70 opiskelijoita. Vastaajista puolet kannatti vaihtoehtoa, jossa ei ole työpäivää lauantaina 21. joulukuuta, mutta talkootyöpäivä on lauantaina syyslukukauden aikana. Alkuperäisiä työpäiviä kannatti 30 prosenttia vastaajista ja 15 prosenttia työpäivää vappupäivän jälkeisenä perjantaina.
Opettajakunta esittää, että lukiossa työpäivä on lauantai 30. marraskuuta.
Asia on sivistyslautakunnan ratkaistavana.