Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sijoitushuijareille menetetty jopa satoja tuhansia euroja: Uhrin ei tule kantaa häpeää

Uutiset

Poliisi varoittaa yleistyneestä ilmiöstä.

Rahaa

Rahaa. Kuva: Pixabay

Poliisi varoittaa niin kutsutuista sijoitushuijauksista. Ilmiö on yleistynyt.

Ihmisiä houkutellaan sijoittamaan aluksi hyvin mitättömiltä vaikuttavia summia eri kanavia pitkin. Ajan myötä heitä painostetaan yhä suurempien summien käyttämiseen voittojen kotiuttamiseksi.

Tiedossa on tapauksia, joissa asianomistajat ovat sijoittaneet varojaan ja lainojaan virtuaalivaluuttaan ja menettäneet lopulta jopa satoja tuhansia euroja huijareille. Tapahtunut rikos tulee usein ilmi vasta siinä vaiheessa, kun rahoja on mahdoton saada takaisin. Epäiltyjen jäljille pääseminen vaatii laajoja ja kansainvälisiä tutkintatoimia.

Poliisi painottaa, että rikoksen uhrin ei tule kantaa häpeää huijatuksi tulemisestaan. Nykypäivän huijaukset ovat ammattimaisesti toteutettuja ja niihin voi haksahtaa kuka tahansa. Asia on hyvä saattaa yleiseen keskusteluun myös lähipiirissä.

Sisä-Suomen poliisilaitoksessa on aloittanut omaisuusrikosten tutkintaan erikoistunut valtakunnallinen yksikkö.

· · · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: