Vammalan kaupunginvaltuusto päättää maanantai-iltana uimahallin tontista. Kaupunginhallitus esittää uimahallin paikaksi niin sanottua Pilven tonttia. Uimahallin rakentaminen on kaupungin taloussuunnitelmassa ajoitettu vuosille 2008-2010. Ensi vuodelle on suunnittelun aloittamiseen varattu 200 000 euroa. Kaikkineen hallin rakentaminen nielee 6 340 000 euroa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Metsämaastoa paloi Huittisissa