Sisäasiainministeriö irtisanoo Aatos Juurijoen Satakunnan hätäkeskuksen päällikön virasta. Juurijoki tuomittiin viime viikolla alaisensa pahoinpitelystä sakkoihin. Pahoinpitely tapahtui vapaa-ajalla. Sisäasiainministeriön mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Käyttäytymisvelvoite ulottuu myös vapaa-aikaan. Aatos Juurijoki pidätetään virasta kuuden kuukauden irtisanomisajaksi. Hän saa irtisanomisajalta palkkaa vastaavan korvauksen.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Kommentoi
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Seuraava:
Juhannuksena sataa ja paistaa
Edellinen:
Biodieseltehdas pitkän tähtäimen tavoite Pirkanmaalla