Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Perävaunuvalmistaja Majava Groupille perhetaustainen omistus

Uutiset

Takaa toiminnan jatkuvuuden ja auttaa kehittymään.

Sastamalan Karkussa perävaunuja ja venetrailereita valmistavalla Majava Groupilla on uusi omistaja. Osakekauppa toteutui kesäkuun lopussa.

Yhtiön omistus on siirtynyt suomalaiselle perhetaustaiselle omistajaryhmälle. Toimiva johto jää yhtiön omistajiksi.

"Uusi omistuspohja takaa toiminnan jatkuvuuden ja auttaa Majavaa kehittymään johtavana kotimaisena perävaunujen ja venetrailereiden valmistajana", kertoo toimitusjohtaja Marko Haapakoski. "Tavoitteenamme on tulevaisuudessa vastata entistä paremmin sekä laajan jälleenmyyjäverkostomme että projektipuolen asiakkuuksien vaativiin kuljetustarpeisiin", hän jatkaa.

"Majavan henkilöstö, tuotteet sekä vahva suomalainen brändi tekivät vaikutuksen ja sen pohjalta lähdemme uudistetulla perheyritystaustaisella omistajaryhmällä yhdessä henkilöstön kanssa kehittämään innolla yhtiötä eteenpäin", toteaa uusi hallituksen puheenjohtaja Samuel Raitavuo.

Majavan päämarkkina-alueita ovat Suomi ja Ruotsi. Yhtiön liikevaihto viime vuonna oli 5,3 miljoonaa euroa.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: