Elokuun ajan Huittisten kirjastossa on esillä libanonilaisten lasten piirustuksia sodasta. Näyttelyn on koonnut psykologi ja psykoterapeutti Kirsti Palonen. Huittisissa syntynyt Palonen on parhaillaan vapaaehtoistyöntekijänä Beddawin pakolaisleirissä.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Finnish Chemicalsia epäillään kilpailurikkomuksesta
Edellinen:
Ympäristökeskus etsii palosirkkoja