Lauri Tähkän & Elonkerjuun uusi albumi Tuhannen riemua ylitti kultalevyrajan heti julkaisupäivänään keskiviikkona. Levyn kokonaismyynti 28 500 kappaletta hätyyttelee jo platinalevyrajaa. Kultalevy on Lauri Tähkän & Elokerjuun neljäs. Viime vuonna yhtye pokkasi sekä kulta- että platinalevyt albumista Maailma on renki. Tänä vuonna kultarajan ylittivät levyt Syntymähäjyt ja Komia on aina komia.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Katri Ylanderin toinen albumi purkissa
Edellinen:
Yksi maajusseista on nainen