Auringossa oli syyskuussa kolme viikkoa kestänyt pilkuton jakso. Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että auringonpilkkujen vähäisyyden vuoksi revontulia on näkynyt vähän ja avaruussää on pysynyt pitkään rauhallisena. Viimeisestä yhtä pitkästä pilkuttomasta jaksosta on aikaa 11 vuotta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
"Ikkunoita Suomen historiaan" – Tiedätkö Sastamalan ja Huittisten tiekirkot?
Kommentoi
Eri puolilla maata seurakuntien taukopaikkoja on tänä kesänä lähes 270.
Säkylässä vierailee alokkaiden läheisiä varuskunnassa
Ohjelmassa kaluston esittelyä ja majoitustiloihin tutustumista.
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Seuraava:
Vammala tuo 40 uutta tonttia myyntiin
Edellinen:
Mental Oy on vuoden sosiaalinen yritys