
Lumimyräkkä.
Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan maan lounaisosaan satoi maanantaiaamun ja tiistaiaamun välillä 10-20 senttiä lunta. Keliolosuhteita on hankaloittanut jäätävä sade.
Lunta on ollut maassa tähän aikaan enemmänkin menneinä vuosikymmeninä, mutta tuolloin kyseessä on ollut talven jäljiltä maassa ollut vanha lumi. Edellisen kerran vastaavanlaisia lumisateita oli maan lounaisosassa huhtikuun lopulla vuonna 1985.
Erityisesti vuoden talvipuolisko on lämpenemässä ja samalla sademäärät ovat kasvussa.