Sastamalan kaupungin perustaminen on Vammalan, Äetsän, Mouhijärven ja Punkalaitumen valtuustojen käsissä. Uuden kaupungin perustamista selvittänyt ohjausryhmä on saanut työnsä valmiiksi ja esittää, että uusi kaupunki perustetaan. Yhdistymisavustusta vuoden 2009 alussa aloittava Sastamalan kaupunki saa yli 9,7 miljoonaa euroa. Valtuustot päättävät Sastamalan perustamisesta 10. joulukuuta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Lähestyvä metsästyskausi näkyy aselupien hakemisena, Sisä-Suomen poliisi muistuttaa huolellisuudesta lomakkeen täyttämisessä
Kommentoi
Sähköisesti jätetyissä hakemuksissa valitettavan usein täydennystarpeita.
Kansalaisopiston kurssimaksut ennallaan Kokemäellä
Opinto-ohjelma jaetaan koteihin heinä-elokuun vaihteessa.
Robotti tunnistaa toistuvia päivystyskäyntejä Pirkanmaalla
Tarpeeton asiointi kuormittaa merkittävästi.
Säkylässä Korven uimapaikka uimakiellossa
Suolistoperäisten enterokokkien määrä ylitti toimenpiderajan.
Pororannan leikkikeskuksesta lähes 50 tarjousta
Kohteesta kilpaili kymmenen huutajaa.
Seuraava:
Hyvä aika aloittaa lintujen talviruokinta
Edellinen:
Hämeenkyrön Alko esimiesvoimin auki