Tällä viikolla julkistetusta kirjasta Lasten ja nuorten kunta löytyy asiaa myös paikallisesta näkökulmasta. Vammalan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Andersson on kirjoittanut kirjaan laajan artikkelin lasten ja nuorten osallisuudesta vammalalaisessa päätöksenteossa. Viime vuosina kaupunki on paneutunut muun muassa äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen ja osallisuuden kehittämiseen. Andersson toimi Vammalassa toteutetun lasten ja nuorten osallisuushankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana. Paikallinen hanke oli osa valtakunnallista hanketta, jonka päätösseminaarissa kirja julkaistiin.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kommentoi
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Seuraava:
Pimeitä joulukuusia Punkalaitumelta Vammalaan?
Edellinen:
Marraskuu oli tavallinen