Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Ulla Kommeri nimitetty Satafoodin toimitusjohtajaksi

Uutiset

Jari Lehmusvaara jää eläkkeelle.

Ulla Kommeri

Ulla Kommeri.

Satafoodin uusi toimitusjohtaja on maatalous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi Ulla Kommeri. Ruokaketjun kehittämisyhdistyksen konttori on Huittisissa.

Nykyinen toimitusjohtaja Jari Lehmusvaara jää eläkkeelle vuoden lopussa. Ulla Kommeri aloittaa tehtävässä 28. lokakuuta.

"Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistettiin jo hyvissä ajoin keväällä. Halusimme löytää toimitusjohtajan, jolla on ymmärrystä sekä toimintaympäristöstä että erityisesti elintarvikealasta", taustoittaa Jari Lehmusvaara. "Uskon, että Kommerin kokemus toiminnan kehittämisestä vie Satafoodin seuraavalle tasolle", hän jatkaa.

Nimityksestä päätti yhdistyksen hallitus.

Ulla Kommeri siirtyy Satafoodille Berner Oy:n markkinointipäällikön tehtävästä. Hänellä on monipuolinen kokemus maa- ja elintarviketaloudesta. Kommeri on työskennellyt eri tehtävissä teollisuuden, kaupan ja alan tutkimuksen parissa.

"Olen innoissani saadessani liittyä Satafoodin joukkoon. Elintarvikeala on Satakunnassa keskeisessä roolissa ja sen potentiaali alueen talouden ja hyvinvoinnin kehittämisessä on valtava. Haluan olla mukana viemässä tätä kehitystä eteenpäin", sanoo Ulla Kommeri.

Satafood Kehittämisyhdistys toteuttaa monipuolisia ruokaketjuun ja biotalouteen liittyviä kehityshankkeita perustuen korkeaan osaamiseen ja tiiviiseen yhteistyöhön yritysten, tuottajien sekä tutkimustahojen ja kehittämisorganisaatioiden kanssa.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: