Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Puolukkaa koeruuduilla runsaasti Kokemäellä, heikohkosti Punkalaitumella

Uutiset

Poimintakelpoista mustikkaa löytyy vielä viileämmiltä kasvupaikoilta.

Puolukka

Puolukkaa.

Etelä-Suomesta löytyy jo paikoin kypsää puolukkaa. Pääsadon alkua saadaan kuitenkin odotella vielä ainakin ensi viikkoon.

Kokemäellä sijaitsevilla koeruuduilla sato on runsas. Marjoja on neliömetrillä keskimäärin noin 352. Punkalaitumella taasen sato on heikohko. Marjoja on neliömetrillä keskimäärin noin 57.

Satonäkymät ovat yleisesti hyvät. Esimerkiksi Pirkanmaalla ne ovat jopa erinomaiset huolimatta Punkalaitumen koeruutujen tilanteesta.

Luonnonvarakeskuksen mukaan puolukan kukkia oli lopulta tavanomainen määrä, vaikka alkukesästä niitä vaikutti olevan runsaammin kuin yleensä. Pölytys kuitenkin onnistui erittäin hyvin. Heinäkuun säät olivat suosiollisia kypsymiselle.

"Ne poimijat, jotka ovat jo ehtineet täyttää pakastimensa mustikalla ja suomuuraimella, ovat nyt hieman hankalassa tilanteessa, jos suunnittelevat puolukankin poimintaa", naurahtaa erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta.

Viileämmiltä kasvupaikoilta löytyy eteläisessä Suomessa vielä kelpoisaa mustikkaa.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: