Ikaalisissa Sata-Häme Soin festivaaliviikko oli menestys niin taiteellisesti kuin kävijämääränkin suhteen. Juhlilla kävi 32 000 vierasta, joten kävijätavoite täyttyi. Konserteista loppuunmyytyjä oli kolme. Taloudellisen tuloksen suhteen toiminnanjohtaja Sirpa Sippola on varovaisen toiveikas.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Seitsemän koulutusjohtajakandidaattia haastatteluun
Edellinen:
Rattijuoppo puhalsi yli 4 promillea