Tuleva viikonloppu on täynnä tapahtumia Kokemäenjokilaaksossa. Perjantaina aamuyhdeksältä Vammalassa Sylvään rannassa on kuhinaa, kun Satakunnan Kansansoutuun osallistuvat retkikunnat lähtevät liikkelle. Reilun sadan kilometrin soutumatka päättyy sunnuntaina Porissa.
Italialainen musiikki 1300-1740-luvuilta soi Sastamalan kirkossa lauantaista alkaen, kun Sastamala Gregoriana -konserttiviikko alkaa. Ensimmäiset vanhan musiikin päivät täyttivät kirkon vuonna 1996.
Romulan Taiteellinen Teatteri esittää sunnuntaina iltaseitsemältä Sarkia-näyttämöllä Äetsän Kiikassa Hella Wuolijoen kirjoittaman näytelmän Niskavuoren nuori emäntä. Lisänäytöksiä on tarjolla ensi viikolla.
Taipaleen maatalousnaiset järjestävät suulitanssit Suodenniemellä lauantai-iltana. Tanssiyhtye Yönlyhdyt tanssittaa väkeä Pekka Prusin suulilla Taipaleen kylässä (Sävintie 420).
Vesarannan kesäteatteri jatkaa maalaiskomedian Emma elvyttää esityksiä sunnuntaina iltaseitsemältä Vammalan Houhajärvellä. Simo Ojasen kirjoittaman komedian on ohjannut Marianne Aalto. Näytöksiä on lisää ensi viikolla.
Kansanvallan päivän juhlaa vietetään perjantaina aamukymmeneltä Mouhijärven torilla ja lauantaina yhdestätoista eteenpäin Vammalan torilla. Vammalan tapahtumassa julkistetaan myös vuotuinen Vammalan avainhenkilö -tittelin saaja.
Mouhijärven Suvipäivät vedetään päätökseen tulevana viikonloppuna. Musiikki- ja tanssipitoinen viikonloppu pitää sisällään muun muassa perjantaina iltaviideltä Tohtori Orff & Herra Dalcroze -yhtyeen konsertin kirjaston nurmikolla ja lauantaina iltaseitsemältä siltatanssit Otamuksella.
+ www.satakunnankansansoutu.fi
+ www.sastamalagregoriana.fi
+ www.romulantaiteellinenteatteri.com
+ www.vesaranta.profiili.fi
+ www.mouhijarvi.fi/yleishallinto/suvipaivat2008.pdf (PDF-tiedosto)