Tuure Junnilasta elämäkerta
Kekkosen ulkopolitiikkaa arvostellut Tuure Junnila toimi valtiovarainministerinä 1950-luvulla. Junnila oli kotoisin Kiikasta.
Tuore elämäkerta valottaa ensimmäistä kertaa kokonaiskuvaa kiikkalaissyntyisen kokoomuspoliitikon Tuure Junnilan henkilöhistoriasta. Hän toimi valtiovarainministerinä vapaamielisten liiton Sakari Tuomiojan hallituksessa vuosina 1953-1954. Junnila muistetaan ennen muuta presidentti Urho Kekkosen ulkopoliittisen kannan vastustajana.
Teoksen Oikeistolainen – Tuure Junnilan elämäkerta on kirjoittanut turkulainen filosofian tohtori ja historiantutkija Petri Nummivuori. Hän on tutkinut Junnilan vaiheita pitkään ja kirjoittanut tästä muun muassa kiitetyn väitöskirjatutkimuksen Nuori konservatiivi.
Tuure Junnila syntyi Kiikassa vuonna 1910 ja kuoli Helsingissä vuonna 1999.