Juhannuskokkojen väärä sijainti voi tuhota kymmenien lintujen pesinnän, kerrotaan BirdLife Suomesta. Vaikka pienet luodot ja silokalliot ovat kokkojen ihannepaikkoja, ne ovat yleensä myös lintujen pesimäpaikkoja. Vielä juhannuksen aikana monilla vesi- ja rantalinnuilla pesintä on kesken ja pesissä on munat tai pieniä untuvikkoja.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
"Ikkunoita Suomen historiaan" – Tiedätkö Sastamalan ja Huittisten tiekirkot?
Kommentoi
Eri puolilla maata seurakuntien taukopaikkoja on tänä kesänä lähes 270.
Säkylässä vierailee alokkaiden läheisiä varuskunnassa
Ohjelmassa kaluston esittelyä ja majoitustiloihin tutustumista.
Kokemäellä lähes trooppinen yö, ennusteessa tukalaa hellettä ja rankkasateita
Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle ja Satakuntaan varoitukset.
Tytti Pihlajamäki karsiutui Tangomarkkinoiden finaalissa
Lauloi kappaleen Illan varjoon himmeään.
Arttu Lehtimäki passariksi Savoon: "Joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä"
Opiskelee fysioterapeutiksi pelaamisen ohessa.
Seuraava:
Toisen asteen koulutukseen 85 000 hakijaa
Edellinen:
Pulikointi kannattaa nyt