Risto Räppääjä ja Havukka-ahon ajattelija vetävät teattereihin
Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä ja polkupyörävaras jatkaa neljättä viikkoa Suomen katsotuimpana elokuvana. Havukka-ahon ajattelija oli viime viikonlopun kuudenneksi katsotuin elokuva.
Mari Rantasilan ohjaama koko perheen musiikkielokuva Risto Räppääjä ja polkupyörävaras jatkaa neljättä viikkoa Suomen katsotuimpana elokuvana. Helmikuun puolivälissä ensi-iltansa saaneen elokuvan on nähnyt jo 211 311 katsojaa. Toisen Räppääjä-elokuvan on käsikirjoittanut Sinikka ja Tiina Nopola, mutta ensimmäisestä elokuvasta poiketen teksti ei perustu mihinkään aiemmin ilmestyneistä kirjoista.
Kari Väänäsen näkemys Havukka-ahon ajattelijasta kiehtoo suomalaiskatsojia. Ensi-iltansa tapaninpäivänä saanut elokuva on vetänyt teattereihin 181 958 kävijää ja se on ohittanut katsojatilastoissa muun muassa Timo Koivunsalon ohjaaman suurtuotannon Täällä Pohjantähden alla. Havukka-ahon ajattelija oli viime viikonlopun kuudenneksi katsotuin elokuva.