Torstai 10.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalan seurakunnassa maltillista liikehdintää

Uutiset

TV2:n Homoillan jälkeen yli 30 000 ihmistä on jättänyt kirkon. Sastamalassa liikehdintä on ollut maltillista. "Vammalassa on aikanaan jo käyty läpi sekä kiihkeä homo- että naispappeuskeskustelu. Ehkä täällä siksi on pitkälle sisäistetty, että kirkko tuomitsee kaikenlaisen homoseksuaalien syrjinnän ja puolustaa naispappeutta", arvelee kirkkoherra Ari Paavilainen.

Viime viikon tiistaina TV2:ssa nähty Homoilta on käynnistänyt valtakunnallisesti valtavan keskusteluvyöryn kirkon asioista. Reilun viikon aikana yli 30 000 suomalaista on jättänyt evankelis-luterilaisen kirkon.

Sastamalan seurakunnassa liikehdintä on ollut maltillista. Seurakunnasta on Homoillan jälkeen eronnut 75 jäsentä. Tänä vuonna eronneita oli 20. lokakuuta mennessä 185 ja koko viime vuonna 186.

"Vammalassa on aikanaan jo käyty läpi sekä kiihkeä homo- että naispappeuskeskustelu. Ehkä täällä siksi on pitkälle sisäistetty, että kirkko tuomitsee kaikenlaisen homoseksuaalien syrjinnän ja puolustaa naispappeutta", arvelee kirkkoherra Ari Paavilainen.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: