Huittisten vuoden yrittäjä on Sirpa Luukkonen
Vuoden yrittäjäksi Huittisissa on valittu taiteileva käsityöläinen Sirpa Luukkonen.
Vuoden yrittäjäksi Huittisissa on valittu taiteileva käsityöläinen Sirpa Luukkonen. Hän on tehnyt pitkän uran keraamikkona ja saanut siitä myös ammatin itselleen. "Tämä palkitseminen on samalla kannustus heille, jotka harkitsevat harrastuksen muuttamista ammatiksi", sanoo Huittisten Yrittäjien puheenjohtaja Jari Nikkanen.
Sirpa Luukkonen on ahkera markkinoimaan tuotteitaan eri tapahtumissa. Samalla hän on tehnyt huittislaista yrittäjyyttä tunnetuksi – tänä syksynä aina Saksassa asti. Luukkonen on ollut mukana monissa hankkeissa, kuten Kehä 13, Tyyni Muoto, Juureva ja parhaillaan käynnissä oleva Nature Craft Satakunta.
Suomen Kädentaidot -messuilla vuoden uutuustuotteeksi vuonna 2005 valittiin Sirpa Luukkosen keraaminen kaitaliina. Kaksi vuotta sitten hänet palkittiin Käsityöläisen kruunulla, joka on Satakunnan käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen huomionosoitus ja kannustus pitkäaikaisesta yhteistyöstä.
Sirpa Luukkonen on aktiivinen toimija Huittisten kauppiasverkon monissa tapahtumissa.