Kaupat saavat olla jouluaattona maanantaina 24.12. avoinna kello 7-12. Joulupäivänä 25.12. kaupat ovat kiinni. Tapaninpäivänä enintään 400-neliöiset kaupat voivat olla avoinna neljä tuntia kello 8:n ja 18:n välillä. Kaikkein pienimmät kaupat ja kioskit saavat olla vapaasti auki.
Pankit ovat kiinni 22.-26.12.
Postit ovat avoinna aatonaattona sunnuntaina 23.12. kello 12-16. Joulunpyhien jälkeen ne avaavat 27.12. Asiamiespostit ovat avoinna omien aukioloaikojensa mukaan.
Alkot ovat kiinni 23.-26.12.
Kaukoliikenteen linja-autot ajavat sunnuntaina 23.12. pyhäliikenteen S-vuorot ja lisäksi voidaan ajaa SS-vuorot. Jouluaattona 24.12. ajetaan lauantailiikenne siten, että kello 13 ja sen jälkeen lähtevät vuorot voidaan olla ajamatta. Joulupäivänä 25.12. liikenne voidaan olla kokonaan ajamatta. Tapaninpäivänä 26.12. ajetaan sunnuntailiikenteen S- ja SS-vuorot, mutta joitakin aamuyön vuoroja voidaan olla ajamatta.
Kaukojunat noudattavat 23.12. sunnuntain aikatauluja, mutta kulussa on myös ylimääräisiä yöjunia pohjoiseen. Jouluaattona 24.12. junaliikenne alkaa hiljentyä puolilta päivin ja pysähtyy noin klo 18:aan mennessä kokonaan. Joulupäivänä 25.12. liikenne käynnistyy hiljalleen kello 10 alkaen. Tapaninpäivänä 26. joulukuuta junat kulkevat sunnuntaiaikataulujen mukaan.
Operaatio Lumihiutale auttaa tieliikenteessä lauantaihin 3.1. saakka. Autoliiton palvelunumero on 0200 8080 (1,95 e/min. + pvm.).
Hyvää joulua!