Joulukuu oli kylmä, kuten kaksi vuotta sitten
Tilastojen mukaan joulukuu oli selvästi tavanomaista kylmempi ja suuressa osassa maata tavanomaista sateisempi.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan joulukuu oli selvästi tavanomaista kylmempi ja suuressa osassa maata tavanomaista sateisempi.
Kuukauden keskilämpötila vaihteli kuuden ja kuudentoista pakkasasteen välillä. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna poikkeama oli suurin maan
keskiosassa.
Joulukuu oli ilmeeltään samankaltainen kuin kaksi vuotta sitten. Tuolloin joulukuu oli yleisesti tämänvuotista kylmempi. Kylmiä joulukuita on viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana koettu myös vuosina 1967, 1978, 1995 ja 2002.
Maan etelä- ja länsiosassa satoi paikoin runsaat 60 millimetriä. Lunta oli vuodenvaihteessa koko maassa.