Pohjois-Satakunnan valokuituverkon rakentaminen alkamassa
Pohjois-Satakunnan valokuituhanke on siirtymässä rakentamisvaiheeseen. Sastamalasta mukana on Kiikoinen.
Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy:n tilaama valokuituverkon esisuunnittelu on valmistunut. Esisuunnittelu tehtiin Kankaanpään, Jämijärven, Pomarkun, Lavian ja Kiikoisten alueille. Työstä vastasi Ikaalisten-Parkanon Puhelin.
Nyt hanke on siirtymässä rakentamisvaiheeseen. Viestintävirastolta ja Satakunnan ELY-keskukselta haetaan päätös valtion tuesta hankkeelle ja heti perään yhtiön omistajakunnat tekevät omat päätöksensä investoinnin toteuttamiseen ryhtymisestä. Rakentamisvaihe jaksotetaan noin 1,5-2 vuoden ajalle. Rakentamisvaihe aloitetaan tiheämmin asutuilta seuduilta.
"Alkuvuodesta pyrimme saamaan päätökset valtiontukihakemuksiin ja tämän jälkeen kunnat tekevät omat päätöksensä. Tavoitteena on, että rakentamisen ensimmäinen vaihe käynnistyy heti keväällä", kertoo Pohjois-Satakunnan Seutuverkon toimitusjohtaja Marko Rajamäki.
Valokuidun kautta toimivalla laajakaistayhteydellä hoituvat kaikki tietoliikenne- ja viestintäpalvelut. Sen ennakoidaan riittävän kaikkiin nykyisiin sekä tulevaisuuden nettipalveluihin useita vuosikymmeniä.
Pohjois-Satakunnan Seutuverkko on kuntien omistama avoin verkko, joka synnyttää avointa kilpailua palvelujen tarjoajina toimivien operaattoreiden välille. Käyttäjien kuukausimaksujen odotetaan pysyvän hyvin kohtuullisina.
Alkumarkkinoinnin aikana Pohjois-Satakunnasta saatiin noin 2 300 liittyjäsitoumusta.