Vammalassa oli vaaratilanne jo viime syksynä
Onnettomuustutkintakeskus tutkii on lauantaisen turman lisäksi myös vaaratilannetta Vammalan ratapihalla viime syksynä.
Onnettomuustutkintakeskus tutkii lauantaisen turman lisäksi myös vaaratilannetta Sastamalassa Vammalan ratapihalla viime syksynä.
Ratatöiden päätyttyä Vammalan ratapihan sivuraiteelle oli jätetty seisomaan ratatyökoneita. Varattuna ollut sivuraiteen akselinlaskentaosuus vapautettiin samalla, kun muidenkin liikennepaikkojen osuudet vapautettiin ratatyön jälkeen.
Tavarajuna ohjattiin Vammalassa opasteiden mukaisesti kohti raiteella seisoneita ratatyökoneita. Vaaran havaittuaan veturinkuljettaja sai junan pysäytettyä ennen törmäystä työkoneisiin.
Vaaratilanne sattui 19. lokakuuta. Asian tutkinta on vielä kesken.