Kukkurin kaavoitus jatkumassa, vaikkei asuntomessuja tule
Sastamalassa Kukkuria oli suunniteltu asuntomessualueeksi. Kaupunginhallitus käsittelee alueen asemakaavoituksen jatkamista kokouksessaan maanantaina.
Sastamalan kaupunginhallitus käsittelee Kukkurin alueen asemakaavoituksen jatkamista kokouksessaan maanantaina.
Kukkuria oli suunniteltu asuntomessualueeksi. Aiemmin tällä viikolla Suomen Asuntomessut päätti, että messut järjestetään Porissa ja Mikkelissä.
Kukkurissa on tehty asemakaavan laatimiseksi valmistelevia töitä. Tampereen teknillisessä yliopistossa on valmistunut arkkitehtiylioppilas Leif Lindegrenin diplomityönä tekemä Kukkurin asumiskonseptien kehittäminen. Kevään aikana alueella on toteutettu liito-oravaselvityksiä. Viime joulukuussa Bäckmanin veljesten kanssa allekirjoitetun maankäyttösopimuksen ehtojen mukaisesti tavoitteena on Kukkurin asemakaavan hyväksyminen tämän vuoden loppuun mennessä. Sopimuksen raukeamisehdon välttämiseksi tulee huolehtia siitä, että asemakaavaehdotus valmistuu nähtäville ennen ensi vuoden kesäkuun alkua.
Esitys kaupunginhallitukselle on, että Kukkurin alueen asemakaavoitusta jatketaan tehdyn valmistelun, tehtyjen selvitysten sekä Bäckmanien kanssa laaditun maankäyttösopimuksen ehtojen mukaisesti.