Joutsenten reitiltä jakoon 150 000 euron säästöpotti
Maa- ja metsätalousministeriön ennakkotiedon mukaan Joutsenten reitin päättyvän kauden hankkeista on säästynyt noin 150 000 euroa. Rahat voidaan jakaa uudelleen.
Maa- ja metsätalousministeriön ennakkotiedon mukaan Joutsenten reitin päättyvän kauden hankkeista on säästynyt noin 150 000 euroa EU:n ja valtion varoja. Ne voidaan kiintiöidä uudelleen hankkeiden rahoittamiseen kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Joutsenten reitti avaa uudelleen hankehaun yritys- ja kehittämishankkeille. Hakemuksia Joutsenten reitin hallitus käsittelee seuraavassa kokouksessaan 13. elokuuta. Hakemusten on oltava perillä 5. elokuuta mennessä.
"Hankehakemuksia tullaan käsittelemään syksyn aikana muissakin kokouksissa niin pitkään kuin lisävarat riittävät", sanoo toiminnanjohtaja Petri Rinne.