Lavia-viikolla monipuolista ohjelmaa
Lauantaina alkanut Lavia-viikko jatkuu ensi viikon sunnuntaihin.

Lavia-seuran Tulosen mökissä on Kaarina Talolan kaikenlaisia käsitöitä perjantaina kello 10-14. Kuva: Samuli Kinnari
Lauantaina alkanut Lavia-viikko jatkuu ensi viikon sunnuntaihin.
Tapahtumien kimara käynnistyi kouluratsastuksen aluekisoilla ja Huuhkajanvuoren kesäteatterissa Niskavuoren nuoren emännän ensi-illalla. Monipuolisesta ohjelmasta löytyy koettavaa kaikenikäisille.
Lavia-viikolla on muun muassa runsaasti lastentapahtumia, kuten liikennekaupunki ja Kengurumeiningin konsertti. Tarjonnasta löytyy myös esimerkiksi ruohonleikkureiden kiihdytyskisa, virsi-ilta, markkinatanssit ja bileet Huuhkajanvuorella.
Lauantaina 20. heinäkuuta kello 13 Lavia-Areenalla pohditaan tulevaisuutta otsikolla "Selviääkö Suomi, miten käy Lavian?". Suomelan koulun Akatemia-salissa pidettävän paneelin vetäjänä on kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala Tampereen yliopistosta. Panelisteina ovat oikeuskansleri Jaakko Jonkka, yliopistonlehtori Mikko Lahtinen sekä päätoimittaja ja kustantaja Kim Huovinlahti.