Herkkujuustolalle lupa Häijääseen
Sastamalan Mouhijärvellä Herkkujuustola Oy on rakentamassa juustolan Häijääseen.
Sastamalan Mouhijärvellä Herkkujuustola Oy on rakentamassa juustolan Häijääseen.
Kaupunginhallitus myönsi yhtiölle poikkeamisluvan. Päätöksen mukaan rakennusten ulkonäköön ja niiden sopeuttamiseen maisemaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kiinteistö liitetään jätevesiverkkoon kiinteistökohtaisella pumppaamolla. Pysäköintipaikat jäsennellään istutuksin tai korotetuilla kivetyksillä. Rakennuksen, liikenneväylien, pihojen ja parkkipaikkojen hulevesistä on huolehdittava riittävän hyvällä tavalla, jottei niillä ole negatiivista vaikutusta Rätikköjokeen.
Juustola nousee valtatien 11 pohjoispuolelle noin 350 metrin päähän Häijään liikenneympyrästä. Sen yhteyteen on tulossa myös kahvila ja toimistotiloja. Yksikerroksisen rakennuksen kokonaisala olisi reilut 1 500 neliötä.
Kaupunginhallituksen päätös oli kaupunginjohtaja Jarkko Malmbergin esityksen mukainen.