Nukahdus vei ojaan Sastamalassa
Varhain keskiviikkona Sastamalassa suistui pakettiauton ja perävaunun yhdistelmä valtatieltä 12. Kuljettaja kertoi nukahtaneensa rattiin.
Pakettiauton ja perävaunun yhdistelmä suistui Sastamalassa valtatieltä 12 varhain keskiviikkona. Kuljettaja kertoi nukahtaneensa rattiin.
Kuljettaja oli tehnyt korjausliikkeen, kun auto lähestyi ojaa. Hän kuitenkin menetti yhdistelmän hallinnan. Pakettiauto ja perävaunu ajautuivat vastaantulevien kaistan yli pientareelle ja edelleen ojaan.
Kuljettaja ei loukkaantunut. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajan ajokortti ei riittänyt kyseisen yhdistelmän kuljettamiseen. Vakavan piittaamattomuuden vuoksi hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Ulosajo sattui vähän ennen aamukolmea.