Joulupukit juoksivat hyvää Säkylässä
Joulupukit juoksivat Säkylässä lauantaina. Hyväntekeväisyystapahtumalla tuetaan perhepuiston rakentamista kunnan keskustaan.

Se oli ruuhkan paikka, kun parisataa joulupukkia rynni matkaan.
Lauantaina Joulupukkijuoksu keräsi Säkylään parisataa punanuttua, yhden punakuonoisen poron sekä useita joulukoiria ja -kissan.
Parhaasta asusta palkittiin pikkutonttujen, joulupukin ja poron porukka. Pikkutontut Jaakko ja Ossi Rannanmäki istuivat rattaissa, joita joulupukki Maaret Ojavalli< ja punakuonoinen poro Kaisa Ylhäinen vetivät.
"Minulla ei ollut joulupukin asua, joten piti keksiä jotakin muuta. Askartelin sarvet pahvista tänä aamuna. Kärryt nappasimme käyttöön kotipihalta, ja heiniä ja taljojakin löytyi omasta takaa", kertoo Kaisa Ylhäinen.
Joulupukkijuoksun osallistujat taittoivat puolentoista kilometrin reitin. Kulkueessa näkyi pitkiä partoja, sauvoja, kauhoja ja heiluvia helmoja.
Raisiolaisen Mirva Hjerppen seurueella oli mukana Valttu-kissa.
"Lapset olisivat halunneet mukaan juoksemaan jo viime vuonna, joten nyt oli pakko tulla. Valttu on ollut mukana jo niin monessa, että uskalsimme ottaa sen mukaan", Mirva Hjerppe sanoi.
Joulupukkijuoksu on hyväntekeväisyystapahtuma, jonka Säkylän kunta ja Säkylän yrittäjät järjestivät nyt kolmannen kerran. Tapahtuman tuotolla jatketaan perhepuiston rakentamista Säkylän keskustaan. Puiston ensimmäinen vaihe on juuri valmistumassa osin viimevuotisen Joulupukkijuoksun ansiosta.

Pikkutontut saivat kärrykyytiä joulupukilta ja porolta.

Noora Polkki ja Valttu-kissa.