Pirkanmaan ympäristökeskus jatkaa vuonna 2002 alkanutta viisivuotista kokeiluhanketta vesikasvien poistamiseksi reheviltä järvenlahdilta. Hanke toteutetaan yhteistyössä Vesilahden ja Kurun kuntien sekä Parkanon kaupungin kanssa. Hankkeen tarkoituksena on selvittää niiton vaikutuksia vesikasvien esiintymistiheyteen ja lajistomuutoksiin sekä niiton aiheuttamia välittömiä muutoksia vedenlaatuun. Hankkeessa keskitytään upos- ja kelluslehtisiin vesikasveihin, kuten lumpeisiin, uistinvitaan ja ulpukkaan. Tutkimuskohteina ovat Vesilahdella osittain Pyhäjärven Kirkkolahti, Kurussa Keihäsjärven Suittilahti ja Keihäänsalmi sekä Parkanossa Kirkkojärven Pappilansalmi. Niitettävien alueiden yhteispinta-ala on noin 19 hehtaaria.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Aurinko hellii soutajia