Tavoite: Matkustajaliikenne alkaa Äetsän asemalla uudelleen
Vuodelle 2040 suunnitellun tavoitetilan toteutuessa matkustajajunia alkaa pysähtyä Sastamalassa myös Äetsän asemalla.

Joukkoliikenteen vaihtopaikkojen ja liityntäpysäköinnin tavoitetilaa vuonna 2040. Kuva on otos kehittämissuunnitelmasta.
Sastamala
[table “” not found /]* = Riippuu lähijunista.
Punkalaidun
[table “” not found /]Tyypit
A = Seudullisesti merkittävä alue
B = Paikallisesti merkittävä alue
C = Pienimuotoinen liityntäpysäköintialue
Vuodelle 2040 suunnitellun tavoitetilan toteutuessa matkustajajunia alkaa pysähtyä Sastamalassa myös Äetsän asemalla.
Pirkanmaalla on laadittu selvitys liityntäpysäköinnin ja joukkoliikenteen vaihtopaikkojen kehittämisestä. Tavoitetilanteessa vuonna 2040 maakunnassa on noin sata liityntäpysäköintialuetta, joissa on yhteensä noin 4 000 pysäköintipaikkaa.
Vuodelle 2020 asetettuun välitavoitteeseen ei Äetsän asemalle vielä ole liityntäpysäköintiä kirjattu. Tavoitetilanteessa vuonna 2040 on oletettu, että lähijunaverkosto tarjoaa hyvää palvelutasoa muun muassa Sastamalan suuntaan. Äetsän asemalle on merkitty liityntäpysäköinti ja huomioksi on kirjattu, että "riippuu lähijunista".
Tampereen seudun lähiliikenteen visiossa 2030+ on Vammalan, Äetsän ja Karkun lisäksi myös Kiikkaan kirjattu lähijuna-asema.
Liityntäpysäköinti vähäistä
Nykytilassa liityntäpysäköinti on Pirkanmaalla vähäistä. Vakiintuneesti sitä on pääasiassa vain vilkkaimpien rautatieasemien yhteydessä.
Sastamalassa liityntäpysäköintipaikkoja on nyt kirjattu olevan Vammalan rautatieasemalla autoille 22 ja pyörille 20. Karkussa paikkoja on autoille kymmenen ja pyörille seitsemän. Punkalaitumella Kanteenmaassa valtatien 2 varressa on kaksikymmentä autopaikkaa ja saman verran pyöräpaikkoja.
Maakunnassa tarjolla olevia liityntäpysäköintipaikkoja ei ole aktiivisesti markkinoitu eikä informaatiota ole ollut helposti saatavilla.
Matkustajajunien pysähtyminen Äetsässä loppui kesällä 2003
Äetsän asemalta matkustajajunan kyytiin on päässyt viimeksi alkukesällä vuonna 2003. Viimeisen vuoden ajan matkustajamäärien kehitystä seurattiin. Tuolloin Äetsässä pysähtyi poikkeuksellisen moni juna. Väkeä ei kuitenkaan noussut tarpeeksi kyytiin. Junien pysähtyminen loppui ja tilalle tuli joksikin aikaa reittitaksi Vammalan asemalle.
Nokialla junat alkoivat pysähtyä vuosien tauon jälkeen, kun matkustajaliikenne Äetsän asemalla loppui.
Kehittämissuunnitelma tulossa kuntiin lausunnolle
Joukkoliikenteen vaihtopaikkojen ja liityntäpysäköinnin kehittämissuunnitelma on Pirkanmaan maakuntahallituksen käsiteltävänä. Se on tulossa kuntiin lausunnolle.

Tampereen seudun lähijunaliikenteen visio 2030+.
Päivitys klo 11.48: Tarkennettu liityntäpysäköinnin nykytilaa.