Pakkaspäivänä ihailtiin haloja
Maanantaina nähtiin keinovalopilareita ja muita haloja useilla paikkakunnilla.
Maanantaina nähtiin keinovalopilareita ja muita haloja useilla paikkakunnilla eteläisessä Suomessa.
Ursan Taivaanvahdissa on esimerkiksi Hämeenkyröstä useampi havaintoraportti valokuvineen. Halot muodostuvat valon taittuessa tai heijastuessa jääkiteistä.
Tavallisimmin halot syntyvät viidestä kymmeneen kilometrin korkeudella ohuissa pilvimuodoissa. Talvisina pakkaspäivinä lähellä maanpintaa leijuvat jääkiteet aiheuttavat myös haloja.