Sään kylmeneminen liennyttää tulvauhkaa
Punkalaitumella seurataan tiiviisti vikaantuneen Haviokosken padon tilannetta.
Sateiden taittuminen jälleen lumeksi ja sään pakastuminen helpottavat tulvatilannetta. Tulvakeskuksen mukaan jokien vedenkorkeudet nousivat monin paikoin keskimääräiseen kevättulvaan.
Suuret virtaamat saivat jokien jäitä liikkeelle. Huittisissa jäälauttoja hajotettiin patojen ehkäisemiseksi.
Punkalaitumella seurataan tiiviisti Haukankosken patona tunnetun Haviokosken padon tilannetta. Padon nostokoneisto juuttui keskiviikkona iltapäivällä, eikä patoluukkua saatu liikkumaan edes kahden paikalle hälytetyn nosturin voimin. Vika ja sateet uhkasivat nostaa Punkalaitumenjoen vedenkorkeutta kunnan keskustassa, jolloin rantarakennukset olisivat olleet vaarassa.
Ongelma ratkaistiin poistamalla padosta yksi puuparru, minkä ansiosta virtaama kasvoi. Vedenkorkeus padon yläpuolella lähtikin laskuun ja tilanne vakiintui.
Haviokosken pato on noin viisi kilometriä Punkalaitumen keskustasta alavirtaan. Sillä säädellään Punkalaitumenjoen virtaamaa. Punkalaitumenjoen perkausyhtiön omistama pato on rakennettu 1960- ja 1970-lukujen taitteessa.