Myrskyt aiheuttivat viime vuoden merkittävimmät metsätuhot, vaikka myrskytuhojen määrä väheni aiemmista vuosista. Tarkkaa tietoa tuhojen määrästä ei ole saatavilla, mutta Metsäntutkimuslaitoksen (METLA) saamien tuhoilmoitusten perusteella voidaan arvioida, että viime vuoden myrskyt kaatoivat puustoa noin miljoona kuutiometriä. Esimerkiksi vuonna 2001 tuhojen määrä oli yli seitsemän miljoonaa kuutiometriä.
Lumituhojen määrä lisääntyi viime vuonna etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Jo vuonna 2002 alkanut ja pitkälle viime kesään jatkunut kuivuus koetteli etenkin kalliomänniköitä rannikkoseuduilla. Valtion korvaamien hirvituhojen määrä on kääntynyt lievään laskuun, mutta vuoden 2003 tuhoja korvataan silti noin kolmella miljoonalla eurolla. Myyrät aiheuttivat talvella 2002-2003 taimikkotuhoja etenkin Länsi- ja Keski-Suomessa.
Metsäntutkimuslaitos ottaa vastaan metsissä havaittuja tuhoja osoitteessa http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/tuhoilmoitus/.