Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Jepuan Peruna käynnistää tuotannon Huittisissa syksyllä

Uutiset

Suomen johtava kuorittujen ja kypsien perunatuotteiden valmistaja Jepuan Peruna eli JEPO osti Huittisista Satotaito Oy:n konkurssipesän.

Suomen johtava kuorittujen ja kypsien perunatuotteiden valmistaja Jepuan Peruna eli JEPO on ostanut Huittisista Satotaito Oy:n konkurssipesän. Kauppaan kuuluvat yrityksen tehdaskiinteistö sekä kaikki perunoiden kuorimiseen ja käsittelyyn tarvittavat koneet ja laitteet.

"Olemme jo pitkään etsineet mahdollisuutta päästä lähemmäksi Etelä-Suomen asiakkaitamme ja tartuimme tähän tilaisuuteen empimättä", kertoo toimitusjohtaja Alf-Håkan Romar. Yhtiöllä on Pohjanmaan Voltissa tehdas, josta toimitetaan kuorittuja perunatuotteita koko Suomeen. Kuljetusmatkat ovat kuitenkin olleet Etelä-Suomen asiakkaille haasteellisia tilausaikojen takia.

"Uuden hankinnan ansiosta voimme nostaa asiakaspalvelumme aivan uudelle tasolle Etelä- ja Keski-Suomessa, Romar selittää. Tukkumyyjät, suurkeittiöt ja ravintolat voivat nyt tilata kuoritut perunat myöhemmin ja vastaanottaa tuotteet aikaisemmin", Romar sanoo.

Toinen etu on, että asiakkaat voivat tehdä tarkempia tilauksia, mikä puolestaan vähentää hävikkiä.

"Ketju tehtaasta keittiöön muuttuu siis paljon nopeammaksi ja tehokkaammaksi", Romar toteaa.

JEPO Huittinen palvelee Helsinkiä, Turkua ja Tamperetta sekä Satakunnan elintarviketeollisuutta. Laitoksen toiminta käynnistyy syksyllä. Työt tehdään aluksi yhdessä vuorossa, eli tehtaaseen palkataan viisi työntekijää.

Alf-Håkan Romar laskeskelee, että uusi investointi lisää Jepuan Perunan myyntiä pitkällä aikavälillä.

"Tavoitteenamme on vähittäin kasvattaa Huittisten tuotantoa ja palkata lisää henkilökuntaa", hän kertoo.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: