Harri Ojala Teknikumin toimitusjohtajaksi
Teknikum-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja on vaihtunut. Yhtiön hallitus on nimittänyt Harri Ojalan uudeksi toimitusjohtajaksi. Juha Martikainen jätti toimitusjohtajan tehtävät välittömästi.
Teknikum-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja on vaihtunut. Yhtiön hallitus on nimittänyt Harri Ojalan uudeksi toimitusjohtajaksi. Juha Martikainen jätti toimitusjohtajan tehtävät välittömästi.
Harri Ojala on toiminut Teknikumin hallituksen jäsenenä ja osakkaana vuodesta 2013. Hän on tehnyt pitkän kansainvälisen uran johtotehtävissä useissa suomalaisissa sekä kulutus- että investointihyödykkeitä valmistavissa pörssiyhtiöissä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Ojala jatkaa toistaiseksi Sirico Electronics Oy:n toimitusjohtajana pääomistajan roolissaan.
"Harri Ojala on erittäin kokenut operatiivinen johtaja, joka on työskennellyt monissa eri ympäristöissä ja useilla liiketoiminta-aloilla, kuten koneenrakennuksen, elektroniikan sekä ajoneuvojen osien valmistuksessa ja jakelussa. Hänellä on vahva osaaminen kansainvälisessä liiketoiminnassa ja toimitusketjujen hallinnassa sekä asiakkaiden että tuotteiden valmistajien näkökulmasta", sanoo Teknikum-Yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Mauri Palvi.
"Olen ollut mukana rakentamassa Teknikum Yhtiöiden strategiaa hallituksen jäsenenä ja olen erittäin innostunut aloittamaan työn konsernin henkilöstön, asiakkaiden ja kaikkien muiden sidosryhmien kanssa uutena toimitusjohtajana. Tärkeimpänä tehtävänäni koen yrityksen kilpailukyvyn varmistamisen osaavan henkilöstön avulla ja sitä kautta myynnin kasvattamisen myös uusilla markkina-alueilla ja asiakassegmenteissä", toimitusjohtaja Harri Ojala toteaa.