Risten koulua ei lakkauteta
Kokemäellä kaupunginhallitus päätti, että Risten koulua ei lakkauteta tämän lukuvuoden jälkeen. Päätös syntyi vastoin esittelijän esitystä äänin 3-5 ja 1 tyhjä.
Kokemäellä kaupunginhallitus päätti, että Risten koulua ei lakkauteta tämän lukuvuoden jälkeen. Päätös syntyi vastoin esittelijän esitystä äänin 3-5 ja 1 tyhjä.
Kaupunginhallitus ei päätöksen myötä vie asiaa valtuuston käsiteltäväksi. Valtuusto teki viime vuonna talouden tasapainotusohjelman yhteydessä periaatepäätöksen Risten koulun lakkauttamisesta. Päätöksen mukaan koulu lakkautetaan vuoden 2018 keväällä tai jo ensi keväänä, jos oppilasmäärä on pienentynyt. Tämän syksyn laskentapäivänä koulun oppilasmäärä oli pienempi kuin viime vuonna.
Kaupunginhallituksen esittelijänä toimi kaupunginjohtajan sijainen Mikko Löfbacka, joka jätti hallituksen päätöksestä eriävän mielipitee