Rehurekka kaatui Huittisissa
Huittisissa valtatiellä 2 ajautui rehuliemilastissa ollut raskas ajoneuvoyhdistelmä hieman liikaa oikealle ja päätyi ohjausyrityksestä huolimatta pientareelle kyljelleen.
Rehuliemilastissa ollut raskas ajoneuvoyhdistelmä kaatui Huittisissa valtatiellä 2 keskiviikkona alkuiltapäivästä noin kello 12.40. Onnettomuus sattui Huhtamon ja Kanteenmaan välillä.
Porlammilaisen kuljettajan ajama yhdistelmä ajautui ohituskaistojen kohdalla hieman liikaa oikealle ja päätyi ohjausyrityksestä huolimatta pientareelle. Pientareella kaatui ensin yhdistelmän säilövaunu ja sitten vetoauto.
Ajoneuvoyhdistelmän lastina oli rehulientä. Se ei aiheuttanut vaaraa ihmisille eikä ympäristölle.
Yhdistelmä vaurioitui oikeasta kyljestään.
Pelastuslaitoksen mukaan kuljettaja loukkaantui ulosajossa lievästi. Hänet vietiin terveyskeskukseen tarkastukseen.