Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Iso tieremontti suunnitteilla Huittisten ja Euran välillä

Uutiset

Nykyisellään liian kapeaa valtatietä 12 aiotaan leventää.

Huittinen-Eura

Huittisten Raijalan ja Euran välillä valmistellaan valtatien 12 parantamista. Tie on liikennemäärään ja liikenteen koostumukseen nähden kapea.

Valtatie suunnitellaan nykyistä leveämmäksi noin 21 kilometrin matkalla ja sen kantavuutta parannetaan noin yhdeksän kilometrin matkalla. Pohjavesisuojausta rakennetaan kilometrin verran. Lisäksi uusitaan kolme siltaa, yksi silta korjataan ja Säkylään tehdään alikulkukäytävä kevyelle liikenteelle. Kahden maantien liittymät parannetaan. Lisäksi joillekin yksityisteille esitetään korvaavat yhteydet.

Hankkeesta laaditaan ensin tiesuunnitelma ja sen jälkeen rakennussuunnitelma. Tiesuunnitelma on tavoitteena saada valmiiksi lokakuussa ja rakennussuunnitelma tammikuussa. Tämän jälkeen rakentaminen voidaan aloittaa.

Liikennemäärä kasvussa

Valtatien 12 liikennemäärä on 2670–3570 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskaita ajoneuvoja määrästä on 15–20 prosenttia. Vuoteen 2040 liikennemäärän ennustetaan kasvavan noin 3180–4260 ajoneuvoon vuorokaudessa.

Tiellä on runsaasti kustannustehokkuutta vaativia kuljetuksia, kuten esimerkiksi raakapuukuljetuksia. Päällystetty leveys on vain noin 7,5 metriä. Myös pohjavesisuojauksissa ja meluntorjunnassa on puutteita.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: