Mies kuoli puukotukseen Vammalassa
Poliisi tutkii viime yönä Sastamalassa Lousajassa tapahtunutta henkirikosta.
Poliisi tutkii tiistain vastaisena yönä Sastamalan Vammalassa tapahtunutta henkirikosta.
Hätäkeskukseen soitettiin noin kello 00.45. Ilmoituksen mukaan Lousajan kaupunginosassa sijaitsevan kerrostalon pihalla on tapahtunut puukotus ja tekijä poistunut paikalta.
Poliisi ja pelastushenkilöstö menivät paikalle. Uhrin vammat olivat niin vakavat, ettei hänen hengissä selviämisekseen ollut mitään tehtävissä.
Menehtynyt on paikkakuntalainen 24-vuotias mies.
Poliisi otti myöhemmin yöllä Sastamalasta kiinni epäillyn tekijän. Hän on paikkakuntalainen 23-vuotias mies. Epäilty tavoitettiin kotoaan. Kiinniotto sujui rauhallisesti.
Tekoon liittyvä motiivi ja yksityiskohdat ovat selvittämättä.