Taitolauantaista helpotusta kuddiktioon ja valoa syksyyn
"Haluamme näyttää, että kutoen voi valmistaa yllättäviäkin tekstiileitä", kertoo Taito Satakunnan toiminnanjohtaja Hanna-Leena Rossi.

Kuurankukkia ja jääkiteitä.
Sastamalassa ja Huittisissa Taitokeskuksissa tartutetaan kudonnan iloa lauantaina 2. syyskuuta kello 10-14. Luvassa on myös diagnooseja ja helpotusta kuddiktioon eli kankaankudonnan addiktioon.
"Kangaspuilla kutominen on kuluvan vuoden aikana tullut entistä suositummaksi. Taitokeskuksiimme on löytänyt tiensä aivan uusia asiakkaita. Nyt haluamme näyttää, että kutoen voi valmistaa yllättäviäkin tekstiileitä", kertoo Taito Satakunnan toiminnanjohtaja Hanna-Leena Rossi.
Taitokeskusten asiakkaita on riemastuttanut Kuurankukka, joka on valaistu ledein. "Loistoa loppuvuoteen voi kutoa myös pöydälle liinan muodossa, kun yhdistää poppanaa ja kimallelankaa", vinkkaa Rossi.
Syksyyn ja talveen valoa tuovat himmelit ja kranssit. Niitä valmistetaan työpajoissa ja kursseilla. "Tarvikepaketin voi toki ostaa vaikka mukaan kotiin tai lahjaksi ystävälle", Hanna-Leena Rossi kertoo.
Taitolauantaista saa noutaa kurssikalenterin ja Onni elää käsityössä -lehden. Samalla on mahdollista ilmoittautua kursseille, hakea materiaaleja ja tavata käsitöitä tekeviä ihmisiä. Teemapäivää vietetään myös Kankaanpäässä, Noormarkussa, Porissa ja Raumalla.