Ensi talvena pääteille on luvassa satasen sijaan aiempaa enemmän kahdeksankympin nopeusrajoituksia. Kilometreissä mitattuna kahdeksankympin alueet kasvavat 600 kilometrillä. Teille asetetaan myös seitsemänkympin rajoituksia 230 tiekilometrille. Kaikkiaan rajoituksia muuttuu 10 600 tiekilometrillä. Tiepiirit merkitsevät alemmat nopeusrajoitukset lokakuun aikana sää- ja keliolojen mukaan.
Talvirajoituksia odotellessa Tiehallinto tähdentää, että vauhtia on jo hyvä hiljentää hirvionnettomuuksien välttämiseksi. Niiden vaara on suuri nimenomaan syys-lokakuussa. Tällöin eläimet liikkuvat eritoten aamu- ja iltahämärän aikaan, jolloin liikenne on vielä vilkasta.