Kokemäen käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona vuonna 1967 syntyneen harjavaltalaisen miehen todennäköisin syin epäiltynä Harjavallassa viime viikonvaihteessa tapahtuneesta kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. Mies oli illalla yksityisasunnossa puukottanut harjavaltalaista naista ja puolenyön jälkeen samassa asunnossa vielä harjavaltalaista miestä. Uhreilla ei ole hengenvaaraa, eivätkä he enää ole sairaalahoidossa. Asia käsiteltäneen Kokemäen käräjäoikeudessa joulukuun puolivälin tienoilla.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Huittisten henkirikoksen paloitteluhuhut perättömiä
Edellinen:
Kokoomuksen Syrén valtuustoon Äetsässä