Kuluva talvinen viikko on käynnistänyt Ellivuoren laskettelukeskuksen lumitykit Vammalassa. Rinteitä on lumetettu täydellä kalustolla yötä päivää. Jos sää jatkuu talvisena eli on pakkasta, pyritään laskettelukeskus avaamaan joulukuun alussa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Kommentoi
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Seuraava:
Pihasauna paloi Kauvatsalla
Edellinen:
Länsi-Suomeen oppilaitosten rakennushankkeisiin lähes 70 miljoonaa valtion rahaa